lauantai 15. joulukuuta 2018

Kanavasuosituksia ruoan kasvatuksesta kiinnostuneille

Tässä vaiheessa vuotta läpät alkaa olla väsyneitä ja lopussa, joten tässä muutamia vaihtoehtoisia kanavia, joilta voi hankkia tietoa.

perjantai 2. marraskuuta 2018

perjantai 19. lokakuuta 2018

tiistai 11. syyskuuta 2018

Kaupunkiviljelyn aloitus alle 20 eurolla

Käyn läpi miten ruoan kasvatuksen voi aloittaa nopeasti ja halvalla. Kaikki mainitut tavarat löytää yleensä isommista kaupoista, mutta lannoitteet saattaa joutua hakemaan rautakaupasta tai alan liikkeestä.


perjantai 23. helmikuuta 2018

Kuinka kylvän siemenet

Talvitauko on ohi. Palaan perusteisiin tämän vuoden ensimmäisessä videossa. Videolla kylvän sitruunan siemenen ja chilit onkin kylvetty jo aiemmin. Nyt on viimeistään aika pistää kasvamaan chilit, jos aikoo tänä kesänä satoakin saada kelvollisen määrän.



Hyödyllisiä linkkejä:
Eri kasvien siemeniä löytyy Exotic Gardenilta
Chilin siemeniä löytyy Fataliilta