maanantai 19. toukokuuta 2014

Kasvin totuttaminen ulos eli karaisu

Sisällä ja ulkona vallitsee toisistaan poikkeavat kasvuolosuhteet. Karaisun tarkoitus on totuttaa vähitellen kasvi kasvamaan ulkona.

Karaisun idea on se, että kasvit viedään pihalle päivisin ja tuodaan sisälle yöksi. Näin kasvit eivät joudu yhdellä kertaa alttiiksi niin suurelle lämpötilan ja muiden olosuhteiden muutokselle, kuin jos ne vietäisiin suoraan ulos kasvamaan. Tämä parantaa menestymismahdollisuuksia ja nopeuttaa sopeutumista ulkoilmaan.


Milloin aloittaa

Taimia karaistumassa
Riippuu ilman lämpötilasta milloin on sopiva aika aloittaa karaisu. Osa kasveista myös kestää paremmin kylmää kuin toiset. Jos haluaa ottaa varman päälle, niin useimmat kasvit pärjäävät hyvin kun lämpömittari näyttää +10 astetta. Lämpötilan ei välttämättä tarvitse olla näinkään korkea. Yöpakkasten aikaan ei kuitenkaan kannata vielä aloittaa karaisemista.

Suomi on pitkä maa, joten olosuhteet poikkeavat paljon toisistaan, esimerkiksi Helsingin ja Oulun välillä. Pääkaupunkiseudulla kasvit voi viedä aikaisemmin pihalle kuin perämeren perukoilla. Toukokuun loppupuolella tai kesäkuun alussa on yleensä hyvä aika aloittaa karaiseminen. Kannattaa kuitenkin seurata sääennusteita ennen kuin kasvit jättää lopullisesti ulos kasvamaan.


Näin teet sen käytännössä

1. Kanna kasvit ruukkuineen ulos aamupäivällä kun ilma alkaa lämpenemään. Laita kasvit suojaan suoralta auringonpaisteelta, jotta niihin ei synny polttovioituksia.

2. Anna kasvien tottua uusiin olosuhteisiin päivän ajan. Tuo illalla kasvit takaisin sisälle, jotta ne eivät kärsi yön kylmyydestä.

3. Toista toimenpide joka päivä noin viikon verran. Äläkä ihmettele, jos naapurisi mulkoilevat sinua vähän oudosti muutaman päivän päästä.

4. Karaisun jälkeen jätä kasvit kasvamaan ulos ja hoida niitä samaan tapaan kuin sisällä.


Hieman kylmemmässä lämpötilassa karaisun voi tehdä siten, että vie kasvit aluksi muutamaksi tunniksi pihalle ja pidentään aikaa päivien kuluessa. Harsoa käyttämällä voi myös suojata kylmälle arkoja kasveja.

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti