keskiviikko 14. toukokuuta 2014

Kasvin perustarpeet: Vesi

Kasvit tarvitsevat vettä pysyäkseen hengissä, aivan kuten ihmisetkin. Liian vähällä kastelulla ollut kasvi tuottaa vähemmän satoa ja on alttiimpi kasvitaudeille kuin yksilö, jota on kasteltu sopivasti.

Yksinkertaistetusti homma toimii siten, että kasvi imee juurillaan vettä maaperästä ja haihduttaa sitä pois lehtiensä kautta. Tämä on jatkuva toiminto ja tästä johtuu, että kasveja täytyy ylipäätään kastella.


Kasteluntarve

Jos multa on liian kuivaa, niin kasvi ei saa soluihinsa tarpeeksi vettä ja se kuihtuu. Toisaalta, jos multa on liian märkää, niin juuret eivät saa tarpeeksi happea. Silloin kasvu hidastuu ja pahimmassa tapauksessa tämä johtaa taimen kuolemaan.

Kastelua tarvitseva chili

Hyvä tapa arvioida tarvitseeko kasvi vettä, on kastella ruukku, nostella sitä ja tunnustella sen painoa. Vähitellen ruukun paino jää lihasmuistiin. Päivien kuluessa ruukku selvästi kevenee ja siitä oppii arvioimaan milloin kastelua tarvitaan. Lämpimässä paikassa kasvavia kasveja saattaa joutua kastelemaan melkein päivittäin. Kannattaakin huomioida kuinka usein kasvejaan kastelee.

Merkkejä kastelun tarpeesta on esimerkiksi se, että multa vetäytyy ruukun reunoilta tai että kasvin lehdet alkavat nuokkumaan. Yleensä melko nuupahtaneen näköinenkin taimi palautuu ennalleen kastelun avulla. On hyvä tietää, että nuupahtaminen saattaa myös johtua liiallisesta kastelusta. Tässä tapauksessa lisäkastelu vain pahentaa tilannetta.

Kasvit imevät juurien lisäksi lehtien kautta kosteutta itseensä. Suurin osa kasveista pitää siitä kun niitä sumutellaan vedellä. Lehtien ylä- ja alapinnat voi sumutella kerran päivässä.


Millä ja milloin kastella

Merkki siitä, että kasvi tarvitsee vettä
Useimmissa paikoissa hanavesi kelpaa hyvin kasteluun. Myös sadevesi käy ja sitä voi kerätä esimerkiksi ohjaamalla vettä ränneistä tynnyriin. Kasteluveden tulisi olla lämpötilaltaan haaleaa.

Parhaat ajat kastella kasveja on joko illalla tai aikaisin aamulla. Tämä perustuu yksinkertaisesti siihen, että keskellä päivää ruukusta tapahtuu enemmän haihtumista kuin illalla tai aamulla.

Kasvien kannalta on parempi antaa vettä kerralla runsaasti, kuin kastella usein ja pintapuolisesti. Sopiva määrä on sellainen, että aluslautaselle valuu hieman vettä. Näin tehdessä juuret kasvavat syvemmälle ruukkuun.

Hyvä tapa kastella on siten, että kaataa kasville hieman vettä, antaa sen imeytyä ja kaataa taas lisää vettä. Tällä tavalla multa pysyy kuohkeana, eikä kovetu liiaksi. Myös erilaiset katteet mullan pinnalla vähentävät mullan kovettumista. Kuohkeassa mullassa juuret kasvavat hyvin.


Ruukun valinta ja kasvualusta

Ruukun koko vaikuttaa ratkaisevasti kastelutarpeeseen. Jo ruukkua valittaessa kannattaa kiinnittää huomiota kuinka usein kasvejaan haluaa kastella. Nyrkkisääntönä voidaan pitää, että mitä pienempi ruukku, sitä enemmän kastelua se vaatii.

Myös ruukussa käytetty kasvualusta vaikuttaa kasteluun. Hiekkapitoinen kasvualusta pidättää vettä itsessään vähemmän aikaa kuin esimerkiksi turvepitoinen maa.



Aiheeseen liittyviä artikkeleita:
Kasvin perustarpeet: Valo
Valitse oikeanlainen ruukku tarpeisiisi

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti