lauantai 31. toukokuuta 2014

Näkösuojaa chileillä, osa 3

Tämä kirjoitus on jatkoa osille yksi ja kaksi.


Ruukkujen kääntelyä ja lannoitusta vähennetty 7.5.
Päivä 57.

Ruukkuja on käännelty noin kerran viikossa, jotta taimet saisivat valoa joka puolelta. Ajatuksena on edistää tasaista kasvua.

Lannoitusta vähennetty. Sopiva lannoitusmäärä Givan bio bactilla on ohjeen mukaan 1-2 kertaa viikossa. Tähän mennessä lannoitetta annettu melkein joka kastelukerralla ja kasteltu noin joka toinen päivä. Taimissa ei ole näkynyt liikalannoituksen oireita.


Harsosääskiä ja liian kovia otteita 8.5.
Päivä 58.

Taimien kaveriksi on ilmaantunut pieniä ötököitä, harsosääskiä. On mahdollista, että ne ovat tulleet kaupoista ostettujen kasvien ruukuissa ja siirtyneet niistä chileihin. Kasvit ovat jo melko isoja ja näyttävät terveiltä, joten niistä tuskin on kovinkaan paljon haittaa.

Oksia jälleen taivuteltu ja yksi Orange flamen oksa napsahti ikävän kuuloisesti melkein kokonaan poikki. Otteet olivat liian kovat vanhalle kasvustolle ja tästä eteenpäin taivuttelu kohdistuukin nuoriin ja vetreisiin oksiin. Sidoin katkenneen oksan takaisin alkuperäiseen asentoon ja se näyttäisi voivan hyvin. Pysyviltä vahingoilta vältyttiin toistaiseksi.


Orange flame ja Star flame kukkii 12.5.
Päivä 62.

Orange flame ja Star flame kukkivat.

Orange flamen kärsinyt oksa oli melkein irronnut sitomisesta huolimatta.


Orange flame ja Star flame pölytetty 17.5.
Päivä 67.

Molemmat kasvit pölytetty omalla siitepölyllään pyörittämällä pumpulipuikkoa kukassa ja tekemällä sama kaikissa muissa kukissa. Molemmille chileille käytetty omaa pumpulipuikkoa, jotta ne eivät pölyttyisi ristiin. Tarkoituksena on pölyttää kasvit omalla siitepölyllään, jotta ne tuottaisivat puhtaita oman lajikkeensa siemeniä.

Orange flamen kovia kokenut oksa on edelleen sidottuna, mutta näyttää voivan muuten hyvin.


Karaisu aloitettu 19.5.
Päivä 69.

Chilejä pidetty päivä pihalla ja tuotu yöksi sisälle. Ideana on sopeuttaa kasvit vähitellen ulkoilmaan karaisemalla ne.


Chilit suojaan 22.5.
Päivä 72.

Chilejä karaistu yhteensä neljä päivää. Chilit tuotu sisälle suojaan muutaman päivän reissun ajaksi.


Chilipalkoja näkyvissä 31.5.
Päivä 81.

Orange flamen palko
Orange flamessa ja Star flamessa kasvaa chilin palkoja. Lemon dropissa ei vielä näy yhtään palkoa.

Chilit ovat olleet sisällä myös reissun jälkeen, koska sää viileni yllättävästi.

Orange flame on tällä hetkellä korkein kolmesta chilistä. Korkeutta sillä on noin 36 cm mullan yläreunasta. Lemon drop ja Star flame ovat suunnilleen yhtä korkeita, noin 29 cm mullan yläreunasta.

Harsosääskiä ei enää juurikaan näy, vaikka ongelmaa ei sen kummemmin yritetty edes korjata.


 31.5.2014. Vasemmalta lähtien Lemon drop, Orange flame ja Star flame.

Siirry seuraavaan osaan tästä.


Aiheeseen liittyviä artikkeleita:
Näkösuojaa chileillä, osa 1
Näkösuojaa chileillä, osa 2
Näkösuojaa chileillä, osa 4 

Sadonlisäystekniikka: pölytys 
Kasvin totuttaminen ulos eli karaisu

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti